lauantai 31. elokuuta 2013

50 seuraajaa ja uusi ulkoasu

Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin, ihastuin yhteen ottamaani kuvaan niin kovasti, että päätin väsätä bannerin sen ympärille. Itse olen tulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Nyt on ulkoasukin päivitetty syksympään ja tulos on paljon siistimpi kuin edellinen. Mitäs te pidätte?

Uusi banneri
Edellinen banneri

Nyt uuden ulkoasunkin myötä uskon, että saisin tällekin blogille järjestettyä enemmän aikaa ja saisin postauksia ulos enemmänkin kuin vain kerran kuukaudessa. Mutta. Hevosblogiini osaan jostain syystä kirjoittaa enemmän erilaisempia postauksia, pohdintoja ja mielipidekirjoituksia. Tästä blogista on tullut lähinnä kuulumisten ja kuvien jakamispaikka ja periaatteessa se on ollut tarkoituksenikin.

Tahtoisin nyt kuitenkin teidän apuanne. Minkälaisia postauksia haluaisitte lukea? Kuulumisia ja kuvia tulen päivittelemään jatkossakin, mutta olisiko teillä ideoita aiheista, joista voisin kirjoittaa tai muita erikoispostaus ideoita?

Nyt on muuten 50 lukijan ja tasan 3 600 kävijän raja rikki Aatun blogissa. Huippu juttu, että niinkin moni ihminen on kiinnostunut pikku-Aatun seikkailuista! Kiitos kaikille lukijoille :)


9 kommenttia:

  1. Ihana uusi banneri ja ulkoasu tykkäät kauheasti! :)
    miten olet saanut nuo aatu ja oona tolle vasemmalle sivulle voisitko kertoa kun mäkin halausin mutta en osaa laittaa :( :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :)
      Mene bloggeriin - ulkoasu - sitten siinä vasemman sivupalkin kohdalla lukee lisää gadget, paina sitä - sitten jos haluat ne noin kun minulla on, niin etsi sieltä "kuva" ja paina sitä plussaa - siihen ilmestyvään juttuun laitat Linkki kohtaan linkin sivulle (esim. minulla Aatun sivulle), ja siihen Kuva kohtaan lataat kuvan, jota painamalla pääsee sivuille - sitten tallenna. :)

      Poista
  2. Tää sun blogi on kyllä ainoa koirablogi jota luen, enkä ole törmännyt yhteenkään näin kiinnostavaan :) tosi selkeää tekstiä ja paljon hienoja kuvia! Ulkoasukin on tosi hieno, mikä tekee lukemisesta vielä mukavempaa. Itsellänikin on 5kk vanha koirapentu, joten se ehkä innostaa myös lukemaan tätä? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kuulla! Olen jotenkin itse ajatellut, että tämä blogi on nimenomaan epäkiinnostava :D Mutta ihanaa, että joku on tuota mieltä! :)

      Poista
    2. Miekin ajattelin etten viitsi yhdistää blogiini mitään juttuja tuosta pennusta kun tuntuu ettei ketään kiinnosta :D mut onneks joku muu sentään kirjottelee koirista :)

      Poista
    3. Niin, uskon kuitenkin että jossain määrin ainakin kaikkia vähän kiinnostaa pentujutut tai ainakin kuvat :) Itse ainakin tykkään katsella koirakuviakin välillä!

      Poista