maanantai 31. joulukuuta 2012

Poika kasvaa kovaa vauhtia!

Ikää Aatulla on kohta 10 viikkoa ja pari viikkoa Aatu on meillä ollut. Tuntuu, että poika on kasvanut ihan hirveästi kahdessa viikossa! Nopeasti se vaan kasvaa :) Nyt painoa on noin 2,5 kg.

Viime keskiviikkona oli meidän ensimmäinen kynsien leikkaus. Se sujui hienosti, vaikka vähän Aatu yritti pullikoida vastaan. Kynnet saatiin kuitenkin onnistuneesti leikattua.

Aatu on jo oppinut kuin itsestään "Tule"-käskyn ja oman nimensä. Pikku hiljaa aletaan harjoittelemaan "Istu" ja "Maahan" -käskyjä.

Tässä olisi taas uusia kuvia. Huomaako kuvista, että Aatu on kasvanut?

Tapa se on tuokin nukkua pedissä :)


keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Ensimmäisen viikon haasteet takana

Ensimmäinen viikko takana. Kaikki on alkanut sujua paremmin, vaikka pieniä ongelmiakin on ollut vinkumisen suhteen. Olemme kyläilleet jo jonkin verran ja meillä on käynyt vieraita. Aatu suhtautuu kaikkiin ihmisiin hyvin ja ottaa vieraat vastaan hienosti. Ulkonakin ollaan käyty pieniä hetkiä kerrallaan temmeltämässä, eikä hihnassa kulkemisessa tai ulkona olemisessa ole ongelmia.

Muutama päivä sitten meille tuli ongelma vinkumisen suhteen. Aatu oli saanut käsityksen, että kun sängylle menee ihminen (vaikka vain istumaan), niin Aatu hylätään ja sen pitää alkaa vinkua. Sängylle menosta oli jostain syystä tullut Aatulle kamala juttu.
Harjoittelimme tätä yhden päivän ajan, menimme sängylle ja olimme huomioimatta Aatua niin kauan kunnes se on hiljaa. Korvia raastavaa vinkumista ja ulinaa jouduttiin kuuntelemaan, mutta Aatu oppi, ettei vinkumalla saa meitä luokseen ja sängylle meno ei tarkoita sen hylkäämistä. Se ongelma on siis ratkaistu ja nyt yötkin sujuvat paremmin. Aatu herää korkeintaan pari kertaa vinkumaan, mutta lopettaa sen lähes samantien. 

Minua hieman mietityttää, että miten Aatu reagoi sitten siihen, kun se jää yksin. Meillä onkin nyt alkanut yksinjäämis-harjoitukset. Aluksi ollaan vain vähän aikaa eri huoneessa ja tullaan sieltä ulos, kun Aatu on hiljaa. Vielä ei tämän kanssa ole ollut suurempia ongelmia, mutta saa nähdä mitä käy, kun asiassa edetään siihen, että poistumme ulko-ovesta.

Tänään olisi vuorossa myös kynsien leikkaus. Toivotaan, ettei siitä koidu sen suurempia erimielisyyksiä :)


Aatun yksi lempilelu on nalle, jonka kanssa on kiva painia.
Aatu sai joululahjaksi ihanan pallon, josta on tullut yksi suosikkileluista.

Aatu nukkuu välillä ihan hassuissa asennoissa.

Vieraankin ihmisen sylissä voi nukkua huoletta.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Leikin riemua!

Aatun mielestä voitaisiin leikkiä vaikka koko ajan!
Leikkien välissä Aatu väsähtää päiväunille ja välillä pitää käydä tankkaamassa ruokaa massuun. Yöllä Aatua ei enää itketä niin paljon ja se nukkuu rauhallisemmin. Pikku-Aatu on alkanut siis kotiutua meille hyvin. Energiaa löytyy ja leikki maittaa! :)

Tää on niiiiiin hauskaa!
Kieli pitkänä annetaan pusuja.


Ton MÄ nappaan!

torstai 20. joulukuuta 2012

Tästä yhteinen seikkailu alkaa

Haimme avomieheni kanssa 19.12.2012 kauan odotetun uuden perheenjäsenen, Aatun, kotiin. Aatu on rodultaan lancashire heeler ja se on syntynyt 23.10.2012. Oikealta nimeltään se on Kauhia Kartano Alfred. Aatun kasvattaja, Kauhia Kartano, on kasvattanut Aatun rakkaudella ja huolella ja siitä on kasvamassa hieno koira.

Tässä blogissa pääset seuraamaan Aatun kasvua pienestä pennusta aikuiseksi koiraksi. Tein blogin ennen kaikkea itseäni varten, sillä se on hyvä väline säilyttää muistoja. Blogitekstit tulevat olemaan kuvapainotteisia ja kuulumisista kertovia.

Jos sinua kiinnostaa seurata pienen pennun matkaa aikuisuuteen, olet oikeassa paikassa. Liity ihmeessä lukijaksi!

Muutamia kuvia olen jo ehtinyt napsia vaavista, vaikka hän on niin kova menemään, että on vaikeaa saada kunnollisia. Tässä kuitenkin nyt parhaimpia: