sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Sarjakuva Aatun lempipuuhista!

Ikää 22 viikkoa ja painoa 5,5 kiloa.

Aatu saa siskoni Iinan hoitajakseen, kun lähdemme huomenna kahdeksi yöksi Himokselle laskettelemaan. Julkaisen myöhemmin lisää viime aikoina otettuja, julkaisemattomia kuvia Aatusta (kun ne saan), mutta tässä vähän esimakua Iinan ja Aatun tulevasta kolmesta päivästä! ;)
(Iina on tehnyt kyseisen sarjakuvan!)


tiistai 12. maaliskuuta 2013

Välillä laiskuus iskee myös Aatuun

Ikää 20 viikkoa ja painoa 5,2 kiloa.



keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kuvia tallireissusta ja mökkeilystä!

Ikää 19 viikkoa ja painoa viitisen kiloa.

Tuntuu, että Aatu on kasvanut ihan huimasti, vaikka toisaalta tuntuu, että se on vieläkin sama pikku Aatu. Ruokahalu on onneksi kasvanut ihan huomattavasti ja Aatu syökin todella hyvin jo. Karvakin kasvaa ja muuttuu aikuismaisemmaksi, mutta korvat eivät meinaa nousta pystyyn, päät lurpattavat vielä ja ehkä jäävätkin lurpattamaan. Mutta eipä se meidän menoa haittaa!

Yksi ilouutinen on se, että pääsimme vihdoinkin ilmoittautumaan pentukurssille. Kurssit ovat olleet aivan täynnä ja nyt sain viimein napattua nopeasti paikan kurssilta, joka menikin samana päivänä varasijoja myöten täyteen. Kurssi starttaa huhtikuun lopulla.


Aatu oli eilen taas mukana tallilla ja sain vihdoinkin kaipaamiani ulkokuvia Aatusta!
Aatu oli jo ihan kotoisasti tallilla, haisteli kissoja ja heppoja ihan kiltisti. Toki innoissaan se oli, mutta osasi käyttäytyä yllättävän rauhallisesti muiden eläinten kanssa. Majuri-hepan kanssa Aatu on jo ihan kaveria, Majurin turpa piti heti kättelyssä nuolla, kun Majuri laski päänsä alas. Onneksi Majuri vain tykkää pienistä otuksista, vaikka varovainen toki pitää olla.








Puhuin joskus aikaisemmin mökkiviikonlopusta, joka on sekin nyt vietetty. Reissu meni oikein mallikkaasti, mitä nyt välillä vapaana juostessaan Aatu tuntui kuurolta käskyille. Mökillä oli mukana Pyry-koira, ja pojat leikkivät ja nauttivat reissusta täysin rinnoin.

Harmikseni en jaksanut tai ehtinyt kovinkaan paljon näpsiä kuvia. Yksi syy oli se, että jäälle ei tällä kertaa viitsinyt koiria päästää juoksemaan (sen verran vetinen ja luminen se oli) ja toinen syy oli se, ettei kuvat meinanneet millään onnistua. No ehkä ensi kerralla sitten paremmalla onnella.



Ja viimeisimpänä - ystävämme kuutti! :D