lauantai 4. tammikuuta 2014

Miten Aatu on sopeutunut uuteen kotiin?

Ikää 1 vuosi 2 kk, painoa 7,9 kiloa.

Myös Aatun elämässä tapahtui muutos, kun muutimme joulukuun alussa isompaan asuntoon. Edellinen asuntomme oli vain 31 neliötä, kun nykyinen on 52 neliötä. Ero entiseen loukkuun onkin huima ja uudessa asunnossa mahtuu jopa elämään ja on tilaa!


Aluksi Aatua jännitti kovasti kerrostalon rappukäytävä. Ovemme edessä on tavallaan heti rappuset, ja Aatuhan hieman kammoksuu rappusia. Myös aula tuntui Aatusta alkuun kovin jännittävältä paikalta ja Aatu aina sujahti nopeasti turvaan hissiin. Hassua, että Aatun mielestä hissi on se turvallisin paikka rapussa. Nyt Aatu ei enää ole jännittynyt käytävässäkään, vaan on hyvin tottunut siihen.

Uudessa asunnossamme käytävä-äänet kuuluvat selkeämmin sisälle. Oikein kovia ääniä Aatun pitää puhista ja välillä haukahtaakin, mutta pienimpiin ääniin Aatu ei enää reagoi. Onneksi makuuhuoneeseemme ei rapun äänet kuulu, joten saamme yöt nukkua ilman Aatun haukkuja.


Aatu tulee aina iltaisin nukkumaan samaan aikaan, kun minä menen nukkumaan. Se on mielestäni kiva, että Aatu on uudessa asunnossa oppinut, että makkarissa ollessa nukutaan eikä riehuta omia juttuja. Toisin kuin edellisessä asunnossa Aatu saattoi yöllä puuhailla ja jopa leikkiä itsekseen - ja sitten olikin taas kamala pissahätä.

Aatun ylimääräinen, epätoivottu energia on selkeästi vähentynyt ja Aatusta on tullut paremmalla tavalla energisempi ja jopa tottelevaisempi. Aatu vaikuttaa paljon tyytyväisemmältä, eikä ollenkaan turhautuneelta, mitä se saattoi edellisessä asunnossa välillä olla. Aatu vaikuttaa onnellisemmalta.

Jasu piirsi upean kuvan Aatusta meille!
Lenkkipolutkin ovat omaan mieleeni mukavempia ja rauhallisempia, kun ei olla ihan siinä keskustan vilskeessä ja muita koiriakin liikkuu selkeästi vähemmän. Tosin nyt vähän aikaa sitten Aatu on aloittanut muille koirille murinan ja rähinän remmissä (joka alkoi sen jälkeen, kun eräs vastaan tullut koira rähisi ihan kunnolla Aatulle), jota yritän nyt kitkeä pois.

Vaikka edellisessä paikassakin oli hyviä lenkkireittejä, niin kyllä nämä tuntuvat silti omaan mieleen paremmilta. Sitä paitsi asumme melkein veljeni naapuritalossa, joten yhteiset lenkit Pyry-koirankin kanssa on helpompi järjestää ja välillä jopa sattumalta törmäämme toisiimme ulkona.

Kaikin puolin olen erittäin tyytyväinen uuteen asuntoomme. Viihdyn itsekin todella hyvin ja on ihana huomata, että Aatukin on kotiutunut hienosti. Ainoa miinuspuoli on tosiaankin tuo Aatun haukkuminen tai rähinä lenkillä, joka alkoi muutettuamme tänne. Toivon mukaan saisin kuitenkin kitkettyä ikävän käytöksen pois ja voisimme lenkkeillä jatkossakin rauhallisissa merkeissä.

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana Aatu, se on vain niin suloinen! Kiva kuulla että pieni on sopeutunut uuteen kämppäänne hyvin ja aivan upea tuo Aatusta piirretty kuva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aatu on :) Tykkään kyllä itsekin tuosta Jasun piirtämästä kuvasta tosi paljon!

      Poista
  2. Remmiräyhääminen on inhottavaa, jos se pääsee eskaloitumaan. Toivottavasti pääsette siitä pian eroon :) Me muutimme syksyllä maalta kaupunkiin, joten rapun ääniin Capo reagoi aika voimakkaasti, myös aamuyöstä jos kuului meteliä. Nykyään ei välitä, jos ei joku tule oven taakse kolistelemaan :) Onnea uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Hyvä, että Capokin on tottunut ääniin, oli kyllä varmasti koirallekin iso muutos muuttaa maalta kaupunkiin :) Kiitos!

      Poista